Yhteisöllisyys

Nyt on mediassa ollut yllättävän paljon juttua yhteisöllisyydestä.

Monet kolumistit kehottavat olemaan yhteisöllisempiä ja huomioimaan enemmän lähimmäisiä.

Hyvä! Mutta yhteisöllisyys on kyllä enemmän kiinni rakenteista ja ympäristöstä jossa elämme, kuin yrittämisestä olla yhteisöllisempi. Me voimme silti valita ympäristömme.

Nykyrakenne ei anna mahdollisuutta yhteisöllisyyteen. Vain siitä poikkeamalla voidaan yhteisöllisyyttä harjoittaa.

Poikkeaminen on pienten yhteisöjen tai yhteisöllisien tapahtumien perustamista ja järjestämistä.

Yhteisöllisiä tapahtumia järjestetään alle YKSI prosentti kaikista tapahtumista.

Muut tapahtumat ovat joko teknisiä, jäykkiä, örveltämistä, päihtymistä tai käyttäytymiskoodien noudattamista.

Mitä on yhteisöllisyys?

Se on syömistä yhdessä, laulamista yhdessä, tanssimista yhdessä, hiljaisuuden jakamista yhdessä, hymyilemistä yhdessä... Se ei ole minä, se on ME! Se ei katso ulkonäköä, ikää, ihonväriä, sukupuolta, ei mitään. Sitä voi harjoittaa vauvat, lapset, teinit, vanhemmat, vaarit, mummot ... yhdessä!

Kun ei kiinnitetä huomiota eroavaisuuksiin vaan samankaltaisuuteen, syntyy yhteisöllisyys.

Se syntyy kun ei:

kerrota vitsejä miesten ja naisten eroavaisuuksista.

pidetä yllä hierarkiaa vanhempien ja nuorempien välillä.

tehdä vain omaan rooliin (mies, nainen, vanha, nuori...) kuuluvia asioita.

Olen kokenut todellista yhteisöllisyyttä ja se todella on tavoittelemisen arvoista. Sen kokeminen vaatii avoimuutta, heittäytymistä tuntemattomaan, suojamuurien murtamista.

Suosittelen!

Pilleri parantaa

Asun maalla ja käyn kaupungeissa vain ohikulkiessani. En omista TV:tä, en lue lehtiä tai kuuntele radiotakaan. Mitä nyt matkalukemisena luen Voimaa toisinaan. Jokelan tapahtumistakin kuulin melko myöhään ystäviltäni. Samoin Tehyn lakkoaikeista ja eduskunnan pakkotyölaista.

Satuin näkemään tässä jokunen päivä sitten ohimennen TV:stä mainoksen: nainen jumppaa aerobic-stepperi tunnilla. Pukukopissa hän sitten voivottelee kun jalat tuntuvat niin kipeiltä kovan reenin jälkeen. Vieressä istuva ojentaa pilleripurkkia ja kysyy: "Haluatko aspiriinia?"!

Siihen nykyään on näemmä menty! Kipulääkettä normaaliin lihassärkyynkin. Miten tuollainen mainos voi mennä läpi? Tuleva sukupolvi katsoo noita mainoksia ja rakentaa käsityksensä niiden pohjalta. Meneekö lääkkeiden käyttö tulevaisuudessa siihen, että pieneenkin luonnolliseen kipuun tai muuhun epämiellyttävään tilaan otetaan lääkettä? Eikö sitä silloin lueta jo addiktioksi? Ottavathan monet alkoholiakin stressiin ja huumeita henkiseen/sosiaaliseen pahoinvointiinsa. Saapahan nähdä mihin tämä maailma vielä menee...

Elämäni on melko liikkuvaa nykyisin johtuen opiskelusta. Matkat ovat pitkät täältä maalta käsin. Mutta opiskelu on myös antoisaa vaikkakin aikaa vievää. Vältyn puutarhaviljelyissäni monilta virheiltä sen ansiosta. Odotan jo innolla ensi kesää, jolloin pääsen kokeilemaan paremmin käytäntöä. Johtuen myöhäisestä muutostani en ehtinyt paljoa keräillä luonnosta.

Elämäntietä tulee kävellä kärsivällisesti ja luottaen: kaikki tulee aikanaan. Olen monta kertaa huomannut kuinka asiat järjestyvät paremmin kuin olisin itse edes kyennyt toivoa. Sanotaan esimerkiksi eroni viimeisestä tyttöystävästäni. En olisi ikinä arvannut niitä positiivisia asioita joita siitä seurasi.