Näin viime yönä unta jossa olin palannut vanhaan ajattelutapaan, eli en ollut enää selibaatissa. Koin unessa ne entisenlaiset tunteiden vuoristoradat ja kun heräsin olin hieman sekaisin. Sitten yhtäkkiä tajusin etten ole se uniminä, vaan olen oikea minä ja selibaattini jatkuu edelleen. Mieleeni tuli heti vakaus ja seesteisyys. Koin onnellisuuden tunnetta selibaattini johdosta.
Ihastun nykyään miltei jokaiseen ihmiseen jonka tapaan. Ihastun heidän avoimuuteensa, elämisen ihmeeseensä, valoisuuteensa. Naisten ollessa kyseessä, mielessäni käy aina välillä ajatus elämänkumppanista, mutta sitten löydän eroja elämänteidemme suunnassa jolloin paljon parempi on antaa kukan kukkia kuin ottaa se itselle tai poimia itsensä hänelle. Jos alan joskus jonkun kanssa elää yhdessä, on välttämätöntä että elämäntiemme suunta on sama. Silloin voimme kumpikin kukkia yhdessä ilman että toinen kuihtuu.
Näin käy monelle. Monet uhraavat itsensä puolisolleen. He asettavat hänet Korkeimman edelle. Se on egon teko, ei korkeimman itsen. Elämäntie on aina kaikki kaikessa. Sen opin jo aikaisemmin kokemuksen kautta, mutta termin opin Paul Coelhon Alkemisti-kirjasta. Se kirja kuuluisikin koulussa luettavaksi yläasteella tai lukiossa.
Puuhaa on täällä maalla riittänyt ja välillä töiden määrä hirvittää. Mutta töiden monipuolisuus, luonnon läheisyys ja raikas ilma pitävät stressipeikot loitolla. Täällä luonnon helmassa todella näen selvästi kaupungin ja maaseudun eron. Kaupunki ei ole kertakaikkiaan ihmiselle sopiva ympäristö. Se tuntuu lähinnä slummilta kun ihmiset asuvat betonilaatikoissa kuin häkkikanat tuntematta naapureitaan. Kanat stressaantuu, ihmiset stressaantuu...
maanantai 29. lokakuuta 2007
perjantai 19. lokakuuta 2007
Märkiä unia
Seesteisyys on vain jatkunut selibaattini myötä. Tosin kahtena yönä olen nähnyt nyt kolmen kuukauden aikana märkiä unia. Vähän aika sitten näin myös unen, jonka lopputulos meinasi tulla märäksi mutta kesken unen tajusin tilanteen ja yliregaoiden heräsin. Olisin kyllä voinut herätä vain unessakin tietoisuuteen ja kävellä tilanteesta pois.
Ensimmäisessä unessani rakastelin koiran kanssa, mikä tuntui aika oudolta. Toisessa unessa minulle tuntemattoman naisen poikaystävä oli oikea vetelys ja nainen alkoi osoittaa kiinnostusta minua kohtaan. Uni oli kyllä kaikin puolin todentuntuinen ja miellyttävä.
En ota vakavasti noita tapauksia, koska rakastelu unimaailmassa (tai oikeassakin) on aivan eri asia kuin masturbointi. Rakastelu ei tuota pakonomaisia ajatuksia ja himoja yhtä herkästi. Onkin ollut oikein mieltä rauhoittavaa kun en ole kärsinyt kokonaiseen kolmeen kuukauteen niistä! Suosittelen selibaattia lämpimästi kaikille, joilla em. ongelmia esiintyy. Myös arjessa näkyy vaikutus: henkisyys ja hetkessä eläminen on lisääntynyt. Ajatusten kulku on myös vähentynyt huimasti. Toki syy voi olla elinympäristön vaihtumisessa luonnonläheisemmäksi.
Välillä nyt on tosin tullut pieniä yksinäisyyden tuntemuksia. Myös on tullut haaveajatuksia elämänkumppanista. En niitäkään rupea vastustamaan tai varta vasten toivomaan. Ajatukset tulevat ja menevät, samoin kuin tilanteet elämässä. Jos joskus sopiva ehdokas kumppaniksi tulee vastaan, niin se tapahtuu itsestään. Sitä ei tarvitse luoda väkisin.
Päivät kuluvat kaikenlaisia maalaistöitä tehdessä: puiden sahaaminen, halonhakkuu, ojien kaivuu, maan kääntäminen, sienestys, villivihannesten keruu... Ne kaikki ovat minulle meditaatiota ja unilääkettä. Kun päivän on tehnyt fyysistä työtä, niin ei varmasti tule uniongelmia.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)