Olen ollut nyt tahattomalla tauolla tämän blogini suhteen. Kesän nyt muutenkin viettää mieluummin ulkona kuin koneen ääressä. Syynä tosin on pikemminkin netin puuttuminen kuin että itsekurin olisi tarpeeksi vahva luopuakseni sen käytöstä.
Paljon on sattunut muutamassa kuukaudessa. Erosimme tyttöystäväni kanssa kun tämä löysi bilettämässä ollessaan uuden rakkauden kohteen. Ehdimmekin olla jo yli kolme vuotta yhdessä. Nyt tämä aika on mennyt prosessoidessa tuota tapahtumaa. Olen pyrkinyt siihen, etten katkeroituisi tai muutenkaan suhtautuisi tapahtuneeseen millään tavoin negatiivisesti. Mielestäni ihmissuhde on vapaaehtoinen asia, eikä mikään pakkopulla vankila. Olemmekin puhuneet monta kertaa, että jos toinen rakastuu johonkin muuhun tai haluaa muuten lopettaa suhteen, voi sen tehdä. Ainoa vaatimus on rehellisyys ja että tuo asian ilmi heti. Näin kävi omassakin tapauksessani, minkä takia en koe että entinen tyttöystäväni olisi pettänyt minua. Pettäminen tarkoittaa aina valehtelemista.
Ero tapahtui noin kaksi kuukautta sitten ja siitä hetkestä asti olen elänyt selibaatissa. En ole masturboinut, enkä edes ajatellut seksiä tai seksuaalisia asioita. Toki sellaisia ajatuksia on tullut mieleeni, mutta olen pyrkinyt heti tiedostamaan ne ja miettinyt niiden todellista luonnetta. Olen tavallaan koittanut suggeroida itseni näkemään totuuden sellaisista asioista suoraan, sen sijaan että tulkitsisin ne tottuttujen ja opittujen ajatusten ja tunteiden kautta. Seksi pelkällä fyysisellä olemuksellaan on nimittäin vain halun tyydyttämistä, joka aiheuttaa mielihyväntunteen ja lievän aallonpohjan.
Se voi toki olla henkistäkin, mutta itse henkilökohtaisesti koen tällä hetkellä hyväksi täyden selibaatin kunnes löydän ihmisen jonka kanssa voin pyyteettömästi rakastella. Tähän asti se on tuntunut onnelliselta ja seesteiseltä. Kun olen ennen yrittänyt tällaista ovat ne sortuneet ja tuottaneet voimakkaan vastareaktion. Jo tämä henkinen täyteyden tunne kannustaa jatkamaan selibaattia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Selibaatissa ei ole mitään vikaa, mutta miehellä se saattaa aiheuttaa jopa vaaraa pitkittyessään. Mutta ehkä tiesitkin jo sen.
Lähetä kommentti